Retkeilyä

Olen retkeillyt jo aikana ennen melontaa. Metsässä nukuttaa poikkeuksellisen hyvin, en oikeastaan koskaan heräile luonnossa öisin. En oikein osaa sanoa mistä se johtuu, mutta epäilys on, että hyvät unet juontavat juurensa aikaan, kun lapset olivat pieniä. Välillä mies päästi minut "ulos", eli luontoon lataamaan akkuja. Metsässä olin vastuussa vain itsestäni (ja sikeäunisesta koirasta), joten käänsin kylkeä kaikille äänille. Edelleen on säännöllisesti päästävä metsään nukkumaan, sillä se vaan on parasta.


Eteläsuomalaisella pienten lasten äidillä ei ole käytössään mitään aivan loputonta retkeilypaikkojen valikoimaa. Kaikki järkevän matkan päässä olevat kohteet on tullut kierrettyä jo useaan kertaan ja kovin kauas ei ehdi parin-kolmen päivän reissulla lähteä. Lisäksi myös ruuhkaisuus on haasteena lähimmissä retkikohteissa.

Retkeily meloen on avannut valtavan määrän uusia seikkailupaikkoja täältä kodin lähistöltä. Myös hieman kauempana on muutaman kerran ehditty vierailemaan. Muutamasta suosikkikohteestani kirjoitin kesällä pöytälaatikkoon ja nyt vuoden pimeimpänä aikana noihin muistoihin on mukava palata, kun vihdoin löysin aikaa jo pidempään mielessä hautuneelle blogille.

-Taija


Kommentit

Suositut tekstit