Tyttöjen kanssa ulkona

Tämä aihe ei liity melontaan, ainakaan toistaiseksi. Minulta kuitenkin kysellään paljon lasten kanssa retkeilystä, joten ajattelin aiheen mahtuvan melonta aiheiden keskelle.

Retkeily ja luonnossa liikkuminen on meidän perheessä lähinnä naisten hommaa. Tällä hetkellä 6 ja 8 vuotiaat tyttömme ovat tavalla tai toisella liikkuneet mukanani aivan vauvasta saakka, ensin kantamalla ja myöhemmin itse liikkuen. Koska kävelemme usein yhdessä koirien kanssa, en ole pitänyt mitenkään kovin ihmeellisenä asiana, että luontoon lähdetään myös yöpymään.

Liesjärvellä keväällä 2017

Kaikista suurin kynnys lasten kanssa retkeilylle on varmasti mukaan tarvittavat varusteet ja niiden kantaminen. Kunnolliset, kohtuullisesti painavat varusteet ovat isoja hankintoja, eikä niitä ole järkevää hankkia ennen kuin on varma, että käyttöä varmasti on. Olen hankkinut suuren osan lasten varusteita käytettynä ja pieneksi jääneet olen saanut helposti kierrätettyä eteenpäin. Myös synttäri- ja joululahjoiksi on toivottu kertakäyttölelujen sijaan retkeilyssä tarvittavia varusteita.

Varusteet kannoin alkuun lähes täysin minä, mutta toki retkeilijöillä oli omatkin reput mukana. Omaan rinkkaan eivät ihan kaikki varusteet mahtuneet sisälle, joten osan kiinnitin rinkan ulkopuolelle kuivapusseihin. Pakkaaminen oli aivan oma taiteenlajinsa tuolloin, varsinkin kun mukana kulkee usein myös koira. Useinkaan itselleni ei mahtunut kyytiin edes lautasta. Rinkka luonnollisesti painoi aivan liikaa, mutta olin tottunut kantamaan myös lastenkantorinkkaa, joten selvisin hyvin niistä matkoista, jotka lapset jaksoivat kulkea. Pikkuhiljaa ja varovasti lapsien itse kantamaa tavaramäärää on lisätty ja viime kesänä sain jo kaikki tavarat mahtumaan oman rinkkani sisälle, joka tekee kulkemisesta huomattavasti miellyttävämpää.

Varusteiden lisäksi myös retkiruoka voi aiheuttaa päänvaivaa. Ainakin omat pikkuretkeilijät ovat kulinaristeja, jotka kyllä syövät ihan monipuolisesti, mutta vain äidin tekemää ruokaa. Suurinta osaa valmiista annoksista on aivan turha kantaa mukana, menevät kuitenkin koiralle. Oman gluteenittoman ruokavalioni takia olin jo aiemmin harjoitellut retkiruokien kuivaamista, joten ajattelin, että miksikä ei syötäisi metsässä ihan tavallista ruokaa? Melkein kaiken voi kuivata ja kun kuivatut ainesosat liottaa huolellisesti, saa ne suht hyvin palautumaankin. Ollaan syöty nakkikeittoa, pastaa eri muodoissa, risottoa, kanatandooria ja vaikka mitä, lettuja tietenkään unohtamatta! Nykyään aamupala on ainoa haaste, mutta retkeilijät ovat jo onneksi sen verran isompia, että ollaan vaan sovittu jokaisen kestävän yhden pikapuuroannoksen päivässä.

Nakkikeittoa tunturissa

Retkeilyn lasten kanssa aloitin päiväretkistä ja siitä yhden yön varaustupa retken kautta telttaan ja useamman yön retkiin. Kaikenlaista pientä harmia on ollut äidin typeristä reittivalinnoista, epäonnistuneista välipaloista ja ötököistä. Kaikilla pidemmillä retkillä olen kantanut loppumatkasta lähtöä enemmän tavaraa ja joskus ollaan vaihdettu reittisuunnitelmia lennosta. Mitään ylitsepääsemätöntä ei kuitenkaan ole koskaan tullut vastaan.

Viime kesänä retkemme suuntautui Kilpisjärvelle ja Norjan Lyngeniin. Matkassa oli mukana itseni ja lapsien lisäksi labradorinnoutajamme, sekä yksi hyvä ystäväni. Yhdet apukädet olivat kyllä erittäin hyvä juttu tällä kokoonpanolla, varsinkin kun kahden teltan leirimme pystytettiin ja purettiin lukuisia kertoja. Tälläkään reissulla ei oikeastaan ollut muita ongelmia, kuin menomatkan +34 astetta helle, joka teki väliyöpymisestä melko tuskaisen kokemuksen mäkäräisineen. Muuten meillä sujui todella hienosti, vaikka lämpötilakin käväisi välillä nollan alapuolella öisin.

Kolmen valtakunnan rajapyykillä

Pidimme Mallan luonnonpuistosta todella paljon. Yövyimme kaksi yötä Kuohkimajärven rannalla ja teimme siitä käsin päiväretken Norjan puolelle. Saimme kulkea omassa rauhassa näkemättä juuri ketään, vaikka tupa sekä pihapiiri olivatkin täynnä yöpyjiä. Pisin päivämatkamme oli noin 15 kilometrin siirtymä Kuohkimajärveltä Kilpisjärven Retkeilykeskukselle. Koko päivän se vei ja kannoin viimeiset kolme kilometriä myös tyttöjen kantamukset, mutta perille päästiin ja pizza maistui päivän päätteeksi. Ehdottomasti pitää vielä toteuttaa pidempi vaellus tuolla seudulla.

Norjassa suuntasimme Lyngeniin, sillä halusimme viettää autossa mahdollisimman vähän aikaa. Ensimmäinen kohteemme oli Lyngstuva Lyngenin pohjoiskärjessä. Tämä paikka ehkä vaatii vielä oman kirjoituksensa kokonaan, niin upea paikka se oli. Viivyimme kaksi yötä retkeillen lähialueen luonnossa, mutta mieluiten olisin jäänyt sinne asumaan. Lähdön hetkellä nuoremmalta lapselta pääsi itku, eikä se kaukana ollut äidilläkään. Tänne palataan ilman muuta, osa sielua jäi tuolle pienelle majakalle.

Lyngstuva

Lyngstuvalta ajoimme Blåvatnetille, joka tuntui olevan paikallisten ylpeys. Upea paikka se olikin, mutta aivan liikaa ihmisiä ollakseen minulle nautinto. Kävin pulahtamassa alemmassa jäätikköjärvessä, oli melko raikas kokemus.

Blåvatnet -siitä ainoasta kulmasta kuvattuna, johon ei jäänyt kymmeniä turisteja mukaan. 

Ensi kesän reissua pitää tuota pikaa alkaa suunnittelemaan. Voi olla, että tänä vuonna pysytään lähempänä ja ollaankin vesillä. Se jää nähtäväksi!