Supermimmien Herajärven kierros

Hulluutta on monenlaista. Yksi niistä on pakata rinkat lasten kanssa, ottaa vielä koirakin mukaan ja päättää matkalla mihin mennään.




Sovimme jo vuosi sitten ystäväni kanssa, toukokuisessa Pohjois-Karjalassa vaellettuamme, että tänä vuonna kierretään Pogostan kierros. No tuli korona ja miljoona hankaluutta. Nyt toukokuun lopussa epidemiatilanne kuitenkin mahdollisti jo reissuun lähtemisen, mutta reissuun tuli pari pientä muuttujaa - 7 ja pian 9 vuotiaat eränaiset. Tytöt eivät suinkaan olleet ensimmäisellä vaelluksellaan, mutta toukokuinen vaellus tällä porukalla vaatii kyllä supervoimia myös äidiltä, sen verran järeä muonituspaketti kulkee reissussa mukana. Unohtamatta koiran ruokia ja tarvikkeita.

Päätimme heti, että sääennuste ratkaisee retkikohteen. Jos itäsuomeen olisi luvassa sateita, suuntasimme vaikka Salamajärvelle. Sääennuste lupasi mukavaa keliä kaikkialle, joten päätimme suunnata alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Pohjois-Karjalaan. Olosuhteiden tiedustelun jälkeen totesimme, että ehkäpä Ruunaan retkeilyalue voisi olla hyvä kohde. Naureskelimme, että automatkan verran on aikaa miettiä vielä.

Olimme siis matkalla Ruunaalle, kunnes ystäväni totesi hyvän matkaa Joensuun jälkeen, että oikeastaan hänen tekisi mieli Kolille. Karttoja oli mukana kattavasti, joten silmän räpäyksessä naviin oli vaihdettu osoitteeksi Herajärventie. Teimme nopean reittisuunnitelman varasuunnitelmalla ja päätimme Herajärven kierroksen pohjoispään Ryläyksen parkkipaikalta alkaen. 

Pääsimme lähtemään liikkeelle vasta illalla, joten pari kilometriä oli oikein sopiva määrä matkaa kaikille muille, paitsi koiralle, joka kävi matkustamisen jälkeen varsin korkeilla kierroksilla. Meillä on koiran ja tyttöjen kanssa käytössä 3 hengen tunneliteltta, joka vaatii omaan makuun aivan liikaa tilaa pystyttämiseen. Ihan helpolla ei tälläkään kertaa melko tiuhaan telttoja sijainneelta Ryläykseltä löytynyt paikkaa, mutta lopulta saimme silmät kiinni ja pääsimme keräämään voimia seuraavan päivän matkaan.



Ensimmäisenä kunnon vaellus päivänä matkaa oli taitettavana lähes 11km erittäin haastavassa maastossa. Aiemmilta vaelluksilta tiesin, että matka kyllä onnistuu, mutta nestettä, ravintoa ja taukoja on lapsille saatava tasaisesti. Pidimme reilusti lyhyitä ja yhden pitkän lounastauon Pitkälammen rannalla. Vettä oli tähän vuodenaikaan saatavilla tasaisesti, eikä se aiheuttanut päänvaivaa. Pienellä loppukannustuksella pääsimme Kiviniemeen illalla ja nautimme kunnon ruuan iltapalaksi. Tytöt jaksoivat päivän päätteeksi vielä leikkiä, eivätkä olisi ihan heti malttaneet nukahtaa. 



Kiviniemessä on retkeilijöiden käytössä sauna, jota voi lämmittää vapaasti. Illalla saunalle oli jo saapumisjärjestyksen mukainen jono, enkä uskaltanut kastella tyttöjen hiuksia yöksi. Kävimme iltasaunan sijaan aamusaunassa. Ihan uskomattoman ihanaa luksusta kesken reissun. Uimaan ei tällä kertaa menty, mutta kyllähän se peseytyminenkin tuppaa ihmistä virkistämään. 



Päivän taipaleensa oli kulkea Ylä-Murhiin yöpymään. Vaikka lähdimme liikkeelle vasta iltapäivän puolella pitkän kaavan aamupalan ja saunomisen jälkeen, sujui päivän vaellus helposti perille asti. Maasto oli huomattavasti edellistä päivää helpompaa ja matkakin maltillinen. Ruokataukoa vietettiin matkalla Lakkalassa ja juoma-, sekä välipala taukoja tarpeen mukaan. Keli oli todella kuuma ja koiran jaksamista piti tarkkailla tiiviisti. Se oli jostain saanut vesihännän, eikä uittaminen tästä syystä ollut mahdollista. Onneksi varjoa ja juottopaikkoja oli tarjolla usein. 



Ylä-Murhista kävelimme Pitkälammen (miksi niitä muuten on kaksi, molemmin puolin Herajärveä?) rantaan laittamaan iltapalaa ja paistamaan vähän epäonnisia vesilettuja, jotka jätin itse tyttöjen kehuista huolimatta väliin. Lammella oli kymmeniä sammakoita ja äänimaailma sen mukainen. Kaikenlaisia ötököitä rakastava kuopus oli haltioissaan sammakoita seuratessaan, eikä olisi millään malttanut palata leiriin. Tällä välin oli Ylä-Murhiinkin ilmestynyt monen monta telttaa lisää. Runsaasta yöpyjien määrästä huolimatta yö oli hiljainen ja tuli nukuttua aika hyvin. 

Viimeiseksi yöksi taivalsimme Myllypuron telttapaikalle. Reitille osui yksi kierroksen suosikki paikoista, Jauholanvaara, josta avautuvia maisemia jäimme ihailemaan hyväksi aikaa. Jätimme pienimpien reissaajien takia Kolin huiput tällä retkellä väliin ja suuntasimme Pienen-Mäkrän jälkeen suoraan Ikolanahoon tauolle ja suorinta reittiä Myllypuroon keräilemään voimia seuraavan päivän automatkaan.



Ettei nyt kukaan saisi sellaista kuvaa, että kaikki oli vain pelkkää auringonpaistetta ja linnunlaulua, niin kerrotaan myös muutama sana reissun haasteista. Totean heti, ettei Herajärven kierros ole kohde, jota voisi varsinaisesti suositella lasten kanssa kuljettavaksi. Omaan rinkkaan joutuu ottamaan kaiken painavan ja vaikka kaikki turha on karsittu pois, jää painoa rinkkaan aivan liikaa siihen, että reitti olisi kiva kulkea. Olen kärsinyt polven kierukkavammasta jonkin aikaa ja jalka olikin hetkisen jo melko hyvässä kunnossa, kunnes keksimme noille poluille lähteä. Polven sai erittäin turvoksiin tällä reissulla jälleen. 

Mukavasti lisähaastetta sai reitille myös aktiivisesta labradorinnoutajasta, joka rakastaa maassa piehtaroimista aivan yli kaiken. Siinä touhussa remmi sotkeentuu kohtuullisen usein johonkin näreikköön, eikä liian painavan rinkan kanssa pääse kovinkaan helposti sotkua selvittelemään. Kirosanoista huolimatta ihmisen parhaan ystävän on aina päästävä mukaan. 



Leirin pystyttäminen ja purkaminen on noin kolme ja puolikertainen tetris tällä porukalla ja se vie ärsyttävän kauan aikaa, vaikka pienet avustajat osaavatkin jo olla tässä mukana. Telttakin suututti reissussa useamman kerran, sillä en vain ole tunnelin ystävä ollenkaan. Onneksi siitä ei jäänyt todistusaineistoa, kun ensimmäisenä iltana tajusin sisäteltan olevan huollon jälkeen vielä irrallaan. 

Lapset väsyvät ja kyllästyvät helposti, mutta palautuvat hämmästyttävän nopeasti. Tauot, sekä sopivat ja riittävät eväät olivat tälläkin kertaa reissun onnistumisen kannalta erittäin tärkeässä roolissa. Muutama väsymyshepuli koettiin, mutta niistä selvittiin lopulta todella hyvin. Ei voi kuin ihailla sitä päättäväisyyttä, jolla tytöt matkaansa tekivät. Molemmat totesivat, että väsymyksen kuittaa nämä upeat maisemat, joista muuten jäisi paitsi. Juuri näinhän se aikuisellakin toimii. Aika kultaa muistot niin kovin nopeasti ja kotimatkalla taidettiin jo haaveilla useammastakin uudesta reissusta. 






Kommentit

Suositut tekstit