Lapsen kanssa melomassa

Melontaharrastus on nosteessa, enkä yhtään ihmettele miksi, onhan tämä vaan parasta! Viime aikoina olen törmännyt eri Facebook-ryhmissä kysymyksiin koskien melontaretkiä lasten kanssa, joten ajankohtaisuuden vuoksi ajattelin aiheesta omia ajatuksia kirjoittaa. Ajatukseni koskevat nimenomaan kajakkimelontaa ja ovat vain henkilökohtainen näkemykseni. 




Melonta kuuluu ehdottomasti lajeihin, jossa tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän meloo, sen paremmin ymmärtää oman haavoittuvuutensa ja sen voiman, mikä vedessä piilee. Melko nopeasti käy selväksi, ettei rantaan uiminen ole henkiin jäämisen kannalta erityisen toimiva metodi. Vähintään yhtä tärkeä osa kuin itse melonnan oppiminen on harjoitella sitä tilannetta, kun jokin on mennyt pieleen ja löytääkin itsensä veden varasta. Kukaan ei ole immuuni vahingoille, vaikkei niitä kovin usein onneksi satukaan.

Tänä vuonna motivaatio erilaisten arvaamattomien tilanteiden harjoitteluun on ollut erityisen suuri joulupukin tuotua perheeseen junnukajakin. Jokaisen äidin painajainen on veden varaan joutunut lapsi, saati siten, että on itse tuonut lapsen vesille. Viisaasti harrastettuna melonta on kuitenkin varsin matalan riskin harrastus. 

Omat lapseni ovat nyt 7 ja pian 9 vuotiaat ja olemme liikkuneet vesillä veneellä vauvasta saakka. Parin viime kesän aikana olemme käyneet satunnaisesti liikenteessä kaksikolla, josta erityisesti esikoinen on nauttinut kovasti. Tänä kesänä ainakin vanhempi tytöistä harjoittelee melomaan omalla yksiköllä. Nuorempi tytöistä vielä mietiskelee, haluaako hän olla meloja laisinkaan. 

Pääsimme vihdoin muiden kesälomakiireiden jälkeen aloittamaan harjoitukset. Alku oli jännittävä, ja jatkuvia ohjeita antava äiti ärsyttävä ja harmittava. Onneksi äiti on elämänsä aikana kouluttanut todella paljon erilaisia asioita, joten kärsivällisen kannustamisen jälkeen matka eteni pienin melan vedoin. Ensimmäinen kierros pidettiin todella maltillisen mittaisena, mutta ohjaamista päästiin jo harjoittelemaan ihan mukavasti.



Lopuksi kannustin lapsen kokeilemaan, kuinka paljon kajakkia voidaan kallistella, ennen kuin se kaatuu. Kerta toisensa jälkeen pitää ihastella, kuinka mahtava tasapaino lapsilla on. Hyvin nopeasti hän sai kiinni ajatuksesta ja jännitys vaihtui innokkaaseen alatuen harjoitteluun. 

Halusin myös ehdottomasti, että kaatuminen harjoitellaan heti. Tätä jännittää moni aikuinenkin melontakurssilainen, joten täysin oikeutetusti lapsi oli ajatuksesta kauhuissaan. Halusin kuitenkin tämän harjoituksen heti mukaan, ensimmäiseksi tietenkin turvallisuussyistä, mutta myös siksi, että tahaton kaatuminen on hyvin todennäköinen tapahtuma ja sitä pelästyttyään harrastus saattaa päättyä kokonaan.

Kaatumista varten kannustamista tarvittiin melko paljon. Ensin lapsi sai hypätä veteen pystyssä olevasta kajakista. Avustin ja turvasin harjoittelua itse vedestä käsin ja Minna vastasi reskutuksesta takaisin kajakkiin. Tämä oli lapsesta niin hauskaa, että pian hän uskaltautui myös kaatumaan kajakilla. Uskomattoman urheaa toimintaa, niin paljon häntä aluksi pelotti. Ensimmäisestä harjoittelukerrasta taisi jäädä hyvä mieli, sillä uudestaan on kuulemma päästävä pian. 

Lasten kanssa melomisesta haaveileville sanoisin, että malttakaa harjoitella riittävät taidot turvalliseen retkeen. Lapsen kanssa usein käytetty kaksikko on vakaa, mutta sen hallitseminen yksin tuulisella kelillä saattaa olla haastavaa. Lapsi ei välttämättä auta melomisessa, vaan saattaa olla vaikeastikin haitaksi yllättävine liikkeineen ja hallitsemattomalla melan käytöllä. Kaksikko ei ihan noin vaan kaadu, mutta mahdollista sekin on. Jos kaluston vuokraaja ei kyseenalaista kykyänne selviytyä retkestä turvallisesti, tehkää se itse. Pystyttehän varmasti reskuttamaan ensin lapsen ja sen jälkeen itsenne takaisin kajakkiin ja onhan seurueessa mukana muitakin? Äärimmäisen harvoin on mahdollista retkeillä koko ajan välittömässä rannan tuntumassa ja äärettömän harvoin tuuli jättää jonkin yllätyksen tarjoamatta retken aikana. 



Melonta on mahtava harrastus, josta koko perhe voi nauttia. Alkuun pääsee ilman suuria investointeja lähimpään melontaseuraan yhteyttä ottamalla 😊




Kommentit

Suositut tekstit