Loppiaisroga 2020

Hyvä ystäväni Riku ehdotti taannoin osallistumista Loppiaisena rogaininsuunnistukseen Espoossa. Olimme molemmat ensimmäisessä rogassamme samoissa maastoissa 5 vuotta aikaisemmin ja se oli varsin kirpeä reissu pakkasessa.




En tietenkään miettinyt hetkeäkään, vaan noin vartissa joukkueemme oli ilmoitettu tapahtumaan mukaan. Vasta myöhemmin iski epävarmuus. Miksi ihmeessä olin taas mukana jossain, missä ei pitäisi olla. Pitkä raudanpuutteen aiheuttama sairastelu söi paitsi kunnon, myös itsevarmuuden ja luottamuksen omiin voimavaroihin. Ensimmäisen kanssa olen päässyt eteenpäin, henkinen puoli vaatii näemmä vielä työstämistä. Sain lopulta itseni ymmärtämään, että rogaining sopii kaikille, enkä kilpaile kuin omia rajojani vastaan.

Rogaining on pistesuunnistusta, jossa liikutaan joukkueittain, tarkoituksena kerätä vapaavalintainen määrä rasteja. Alkujaan sarjat ovat olleet 24 tunnin mittaisia, mutta nykyään varsin yleinen pituus on 3-8 tuntia käytännön syistä. Rastit ovat pisteytetty vaativuuden mukaan ja eniten pisteitä saanut joukkue voittaa. Reitin suunnitteluun on varattu ennen kilpailua oma aikansa, jota ennen järjestäjältä saa suunnistuskartat. Lajin viehätys onkin siinä, että hyvä vauhti ei vielä riitä, pitää myös osata taktikoida. Rogaining todella sopii kaikille, sillä rasteja voi hakea juuri itselleen sopivan määrän ja saapua maaliin jo ennen kilpailuajan päättymistä. Viimeistään kilpailuajan lähestyessä loppuaan kannattaa maalia olla jo lähestymässä. Jokainen ylimääräinen minuutti vähentää pistesaalista, kunnes puolen tunnin yliaika johtaa hylkäämiseen.


Reittisuunnittelu, lajin sielu ja sydän


Loppiaisen vastaisena yönä satoi lunta. Maa ei ole täällä etelässä oikeastaan yhtään jäässä, joten pohja oli melko pehmeä ja raskas. Suunnistaminen sen sijaan muistutti enemmikseen jäljestämistä, sen verran selvät urat jäivät maastoon nopeampien jälkeen. Kartasta piti lähinnä katsoa, mikä ura vei seuraavaksi aiotulle rastille. Tai olisi voinut katsoa, jos olisi erottanut kartasta mitään. Viidessä vuodessa oli tapahtunut jotain kummallista. 1:15 000 kartta näytti lähinnä värikkäälle nuudelitarjottimelle, jossa oli värikkäällä pohjalla paljon pientä piperrystä. Onneksi Rikun kompassissa oli suurennuslasi, muuten olisimme olleet aika avuttomia. Ehkä pitäisi varata aika näöntarkastukseen?




Reittisuunnitelmamme osoitteutui harvinaisen realistiseksi ja toimivaksi. Jouduimme jättämään ainoastaan yhden rastin väliin loppupäästä. Senkin olisimme ehtineet hakea, jos olisimme olleet lähdön aikaan lähdössä, emmekä vessajonossa. Ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan. Maalissa olimme ajallaan, 35km ulkoilmaa nauttineena ja pistesaalista 90. Jaksoin juosta maaliin saakka, mutta toki matkaan mahtui myös ei juostavaa maastoa. Jouduin haastamaan itseni pois mukavuusalueelta Rikun perässä edes auttavasti pysyäkseni, ja lopputulos yllätti iloisesti. Ottaen huomioon, että valtaosa treenistä tuli viime vuonna meloen, olen todella tyytyväinen reissuun.

On mahtavaa, että elämässäni on tällainen ystävä. Olemme tunteneet jo 20 vuotta, yhdessä on koettu pari työpaikkaa ja yhteinen harrastus. Edelleen juttua riittää koko lenkin ajaksi ja toiseen voi luottaa joka tilanteessa. Ei ole aina ihan helppoa löytää kaveria näihin omiin touhuihin, mutta onneksi muutama yllytyshullu on ystäviin siunaantunut.


Puolimatkan krouvi


Kommentit

Suositut tekstit