Hiihtovaellus Seitsemisellä

Akuutin lumenpuutteen aiheuttaman masennuksen keskellä aloin selailemaan lääkkeeksi kuvia viime talvelta. Useampikin upea hiihtoreissu tuli tehtyä, mutta tämä Seitsemisiin tehty pidensi taatusti ikää kaikista eniten.



Olimme isommalla porukalla suunnitelleet matalan kynnyksen hiihtovaellukselle lähtöä ja valitsimme kohteeksi Seitsemisen kansallispuiston, jossa on juuri tätä tarkoitusta varten sopiva latu idyllisellä maatilamajoituksella.

Lopulta joukkomme kutistui ennen lähtöä kahteen. Meille olisi kyllä käynyt telttamajoituskin, mutta emme halunneet perua varausta, sillä olimme jo saaneet niin mahtavaa palvelua ennakkotiedustelua tehtäessä. Myöskään uuden kohteen suunnittelu ei kaiken muun kiireen keskellä huvittanut, joten lähdimme hyvillä mielin vähän simppelimmälle reissulle.

Tai niin ainakin luultiin. Noin 100 metriä luontokeskuksella lähdettyä huomasimme, että matkassa oli yksi pieni muuttuja. Nimittäin ohut, tuore ja kaikkialle takertuva lumikerros ladun päällä. Viisaampi olisi tässä kohtaa harkinnut ihan mitä tahansa muuta etenemistapaa, mutta me päätimme hiihtää, kun hiihtämään oli lähdetty.


Epäuskoista huvittuneisuutta 


Epäuskoisen kikatuksen säestäminä taitoimme matkaa lähinnä sukset jalassa kävellen, tai alamäissä painovoiman pakottamana juosten. Ihan pieniä pätkiä saattoi päästä eteenpäin ladun ulkopuolella jollain etäisesti hiihtoa muistuttavalla tavalla. Jos mukanamme olisi ollut parempi kartta, olisimme ilman muuta suunnanneet latujen ulkopuolella suorinta reittiä majapaikkaan, mutta tälle matalan kynnyksen reissulle olimme varanneet pelkän latukartan.


Lounaaseen mennessä olimme huomanneet, ettei suksen pohjien putsaamiseen kannattanut tuhlata aikaa


Pidimme lounastauon Koveron perinnetilalla ja jatkoimme matkaa. Noin puolivälissä päivän etappia meitä tuli vastaan samalla tavalla etenevä isompi porukka. He innostuivat, että urakka helpottuu meidän avattua ladut, mutta jouduimme vedet silmissä nauraen tuottamaan heille pettymyksen, meidän taapertamasta polusta ei varmasti ollut heille mitään hyötyä. Suksivertailua suorittaessamme vastaa tulleiden kanssa totesimme, ettei suksilla, erilaisilla pitopohjilla tai voitelulla ollut mitään merkitystä, kaikille keli oli yhtä huono. Tässä vaiheessa ymmärsimme myös soittaa majatalon emännälle ja kertoa, ettei meillä ole mitään hätää. Matkan teko suksilla kävellen vain oli paljon oletettua hitaampaa. Sydämellinen rouva tarjoitui oitis hakemaan meidät autolla, mutta kieltäydyimme ehdottomasti avusta. Ei meillä ollut mitään hätää ja huumorintajukin kesti vastoinkäymiset.

Illan jo pimennyttyä pääsimme vihdoin perille. Paikka oli todella mukava, sauna tilava ja lämmin ja aamuksi varaamamme aamupala suorastaan ruhtinaallinen. Todella lämmin suosittelu tälle. Jos ilmastonmuutos ei ihan vielä tuhoa kaikkia talvia, tämän reissun voisi mielellään tehdä uusiksi vaikka lastenkin kanssa.

Hyvien unien jälkeen aamu valkeni aurinkoisena ja huomattavasti edellistä päivää kylmempänä. Yöllä oli satanut lisää lunta ja meille lämpimästi suositeltiin paluuta samaa reittiä, sillä latuja ei tietenkään kukaan ollut ajanut siihen aikaan sunnuntaina. Ajattelimme, että tuskin voi edellistä päivää pahempaa olla tiedossa ja lähdimme ladulle alkuperäisen suunnitelman mukaan.


Olosuhteiden merkittävä parannus


Paluumatkalla hiihtokeli olikin täydellinen ja sukset luistivat lumikerroksesta huolimatta erittäin hyvin. Edellisen päivän vastoikäymiset, jos niitä nyt sellaisiksi pystyi sanomaan, tuli korvattua moninkertaisesti päivän aikana.


Lounas kiven kolossa



Päivän hiihto sujui odotetusti huomattavasti edellistä päivää nopeammin, vaikka viivyttelimmekin kuvia ottamalla ja pitkällä auringonpaisteisella lounaalla mahdollisimman pitkään. Täydellisyydestä huolimatta parhaat muistot reissusta jäivät menomatkan suksikävelyltä. Onnea on ystävä, jonka hymy ei pienistä hyydy!








Kommentit

Suositut tekstit