Loma Inarijärvellä

Inarijärvi, tuo suuri ja tuntematon, on monen melojan haaveissa. Viime talvena päätimme lähteä ottamaan selvää, hurmataanko meidät Lapin taialla.

Vuokrasimme mökin Inarijärven rannasta, joka mahdollisti meille hyvin joustavan suunnitelman melomisen suhteen. Keleistä pystyttiin suoraan valitsemaan parhaat ja loput ajasta oli varattuna muille lähialueen hienouksille. Miehet lupautuivat urheasti koiravahdeiksi siksi aikaa, kun me seikkailimme vesillä.

Inarissa suotuisa keli ei välttämättä tarkoita juuri mitään muuta, kuin siedettävää tuulta. Niinpä päädyimme vesille heti yhden mökissä viettämämme yön jälkeen. Etelän helteistä liikkeelle lähdettyämme sateinen, +10 asteinen päivä tuntui kyllä kaikelle muulle kuin suotuisalle, mutta lohduttelimme toisiamme, ettei sadetta juuri huomaisi kuivapukujen kanssa. Varsinkaan, jos ei juuri taukoilisi, vaan pysyisi liikkeellä.

Ennen lomaa minulla oli ollut erittäin kiireinen työviikko ja reissun valmistelut jäivät turhankin viime tippaan. Kaikki tarpeellinen tuli mukaan, mutta kiire kostautui kartoissa. Ajatuksena oli tulostaa nippu tarkempia karttoja mukaan, mutta reittisuunnitelman puute ja kiireinen aikataulu johtivat siihen lopputulokseen, että meillä oli mukana ainoastaan 1:100000 retkikartta. Muuten ihan pätevä, mutta noin kolmasosaa saarista ei pystynyt erottamaan kartasta, eikä yhtäkään karikkoa. Kartta nimitettiin suurpiirre-kartaksi ja lähdettiin reissun päälle.

Ensimmäisenä päivänä meloimme Nanguvuonon perukoilta  Kaikunuoran punaiselle tuvalle. Reitti oli pääsääntöisesti simppeliä vuonossa melomista, joten puoleen väliin pääsimme vesisateen tahdittamina ilman sen suurempia kartan tutkimisia. Kun reittimme sujahti saaristoon, melkeinpä nauratti. Onneksi olin kesän aikana ehtinyt suunnistaa vesillä jo hyvän matkaa, joten yhdistelemällä tietoa maaston muodoista, silloin tällöin esiin pilkahtavasta veneväylästä, kansikompassin ilmansuunnista ja mökkien sijainnista, pääsimme sujuvasti perille.

Punaisella tuvalla pystytimme leirin vesisateessa, joka taukosi pieneksi hetkeksi vain tarjoillakseen meille kauniin auringonlaskun. Tuvalla oli jo toinen porukka melojia valmistautumassa unille, joten emme halunneet häiritä heitä ruuanlaitolla. Istuimme siis sateensuojaan liiteriin ja ruoka valmistui liiterin terassilla. 

Seuraavana päivänä paistoi aurinko ja järven hienous valkeni meille viimeistään tässä kohtaa. Olisi pitänyt ehtiä sinne, tänne ja tuonne, mutta lähdimme kuitenkin kiertämään Kaamassaaren ja ihailemaan samalla näkymiä Vätsärin erämaahan. Kartan heikkous tuli pari kertaa esille päivän aikana, kun seikkailimme karikkojen ohi yltyvässä etelätuulessa, mutta onneksi vesi oli kirkasta ja huomasi veden väristä aina heti, kun tuli matalaa. Ihan käsittämättömissä paikoissa olikin kiviä ja matalaa, mutta selvisimme kunnialla ja kolaroimatta. Olimme liikkeellä kuitukajakein ja mielestäni ihan hyvin voi sellaisella lähteä, mutta välillä kivien tähyily pudottaa vauhtia huomattavasti. Toisaalta, ehtii sitten katsella karun kauniita maisemia tarkemmin.

Päivällä nähtiin juuri sitä, mitä olimme tulleet hakemaan. Loputtomat määrät autioita saaria ja rantoja, hiljaisuutta ja tietynlaista ääretöntä rauhallisuutta. Vätsärin puolelle Inarijärven on ehdottomasti vielä palattava. 

Olimme jo aamulla lähtiessämme käyneet katsomassa yöpaikaksemme Tyllylahden kalastustukikohdan. Tästä oli pientä uudelleen sovittelua illan tyyntyessä aivan täydelliseksi upeudeksi, mutta päivä painoi sen verran, että pysyimme alkuperäisessä suunnitelmassa. Ehkä tällä tiedolla olisimme voineet hyödyntää jotain luonnonkaunista paikkaa jokamiehen oikeuksin, varsinkin kun suosiolla luovutimme tuvan lämmön meitä huomattavasti kevyemmillä varusteilla liikkeellä olleille kalastajille.

Myöhään illalla alkoi jälleen satamaan ja yöllä vettä tuli taivaan täydeltä. Aamulla oli päivän selvää, ettei mitään kamppeita saataisi edes hieman kuivatettuna mukaan. Aamupalalla kypsyi päätös meloa takaisin mökille ja jatkaa retkeilyä päiväretkinä. 

Paluumatkalla saimme vielä nauttia lounaan kauniissa pienessä saaressa, jota ei suurpiirrekartalta pystynyt osoittamaan. Hetkisen olimme näkevinämme jopa auringon pilkahtavan, kunnes taivas verhoutui harmaaseen pilvimassaan ja vesisade tahditti viimeistä 10 kilometriä. Mökillä odotti valmis ruoka ja lämmin sauna, joten palaaminen ei käynyt yhtään harmittamaan.