Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Hirvaan kierroksella

Hirvaan kierros on ollut plan B:n asemassa jo vaikka kuinka monesti ja aina olemme päätyneet kuitenkin itäiseen Suomeen. Olin jokunen vuosi sitten hiihtämässä Salamajärvellä ja rakastuin erittäin paljon Valvattiin. Niinpä ei tarvinnut kovasti houkutella Hirvaan kierrokselle itsenäisyyspäivän aikoihin.

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että palelen nykyään todella helposti. Lämmönsäätely ei oikein koskaan palautunut kärsimästäni raudanpuutteesta ja niin paljon kuin rakastankin ulkona yöpymistä, kylmyys hirvittää aiempaa enemmän. Niinpä pyysin heti reissukaveteiltani lupaa yhteen yöhön varaustuvassa. Lupa myönnettiin ja mökki varattiin keskimmäiseksi yöksi.

Reissuun budjetoitiin ensimmäisen ja viimeisen matkustuspäivän takia 3 yötä ja matkustupäivien vajaiden vaelluspäivien lisäksi kaksi kunnollista vaelluspäiväå. Ensimmäisenä päivänä pääsimme matkaan juuri ennen pimeän tuloa. Auton jätimme parkkiin Salamajärventien varteen lähelle Pitkälahden autiotupaa ja kohteena meillä oli Heikinjärven laavu.

Päivän aikana oli satanut jonkin verran lunta ja riemuksemme havaitsimme, että ainoat jäljet lisäksemme olivat kulkeneet tieltä ensimmäiselle kämpälle ja takaisin. Tästä eteenpäin olimme ainoat kulkijat, jotka tuoreeseen lumipeitteeseen jalanjäljet painoivat.

Pysähdyimme tauolle noin puoliväliin matkaa Sysilammen tuvalle, kun aloin palelemaan huussireissun jälkeen niin kovasti, että hampaat kolisivat yhteen. Väsymys, ajomatka lämpimässä autossa ja pienen hien nostattanut reipas kävely lumessa tekivät tehtävänsä. Ajatus laavuyöstä lumisateisessa tuulessa tuntui aivan mahdottomalle. Levitimme siis kamppeemme kuivahtamaan tupaan, valmistaudumme unille ajoissa ja laitoimme kellon soimaan aamukuudelta, koska seuraavan päivän kävelymatka kasvoi reilusti yöpaikan muutoksen takia.

Aamulla selvisimme hyvissä ajoin liikkeelle. Eilisen päivän ja yön aikana satanut lumi oli märkää ja raskasta kulkea, mutta oli mahtavaa olla liikkeellä aamun valjetessa. Tai rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, ettei se päivä oikein edes valjennut, mutta välillä näki kulkea ilman otsalamppua. Pysähdyimme lounaalle Heikinjärven laavulle ja näimme koko reissun ainoat ihmiset,  kaksi miestä päiväretkellä koiran kanssa. Lounaat hoidettiin kätevästi ruokatermareista, joissa oli muhinut täydellistä meksikonpataa. Halusimme säästää aikaa ja palella vähemmän.

Lounaan jälkeen ohitimme vuorostamme päiväretkeilijät seuraavalla laavulla ja tästä eteenpäin teimme matkaa tallomattomalla polulla. Tai ei se tallomaton ollut, ainakin hirven, metsäpeura, ketun ja ilveksen jälkiä tunnistamme reitiltä. Hetken kuvittelimme seuraavamme myös suden jälkiä, mutta ne jäljet osoittautuvat karkuteillä olleen koiran jäljiksi. Seuraavana päivänä meitä onnisti myös suden jälkien bongaamisen kanssa.

Pidimme pitkän päivän takia myös toisen tauon Talviahon tulipaikalla, jossa oli noin kolme niin kuivaa klapia, että tulis kannatti edes yrittää. Vaja oli puolillaan lähes lahonnutta vanhaa pitkospuun tyyppistä puuta, joten tulipaikka ei ehkä ollut kovin aktiivisesti huollettu. Viileäksi jäänyt makkara maistui ainakin koiralle. Pian tämän tauon jälkeen saimme laittaa otsalamput päälle ja loput päivän matkasta kävelimme pimeässä.

 

Pienen Sääksjärven tupa on vuonna 2020 valmistunut vuokratupa, joka täydentää mukavasti Hirvaan kierroksen palveluita. Tupa ja sauna tuntuivat pitkän ja nuoskalumen takia suht raskaan päivän jälkeen aivan paratiisilta. Aivan erityisen maininnan ansaitsee nerokas koirahuone omine koiransänkyineen. Pehmeä peti todella kelpasi parhaalle ystävälle päivän jälkeen.

Nukuimme todella sikeästi ja aamulla olo oli yllättävän hyvin palautunut edellisestä päivästä. Sauna ja unet tekivät selvästi hyvää. Itsenäisyyspäivän aamupala aloitettiin kuuntelemalla Finlandia hymni Spotifysta, sillä kukaan meistä ei muistanut sanoja, vaikka koko edellinen päivä oltiin yritetty muistella.

Päivän sää oli sanalla sanoen kamala. Vesitihkua koko päivän. Teimme taas lounaat valmiiksi ruokatermoksiin ja päätimme pitää ainoastaan yhden kunnollisen tauon, senkin kotalaavun suojissa. Omien vaellukenkieni vedenpitävyys oli osoittautunut erittäin puutteelliseksi ja edellisenä päivänä, mutta nyt jalat kastuivat heti liikkeelle lähdettyä. Jalat pysyivät villasukissa lämpiminä, mutta vain liikkeellä. Näinpä päivästä tuli melko tiukka marssi liukkailla pitkoksilla.

Olimme lähteneet suht myöhään liikkeelle, joten olimme perillä Valvatissa melko myöhään. Emme sielläkään nähneet ketään, mutta päivällä sentään oli joku muukin ollut liikkeellä ja makkaranpaistossa. Lämmitimme tietenkin saunan ja itsenäisyyspäivän kunniaksi ruuaksi valmistettiin vaellusruokien ykkösherkkua sienirisottoa sivistyneeseen klo 23 illallisaikaan. Valvatti oli yhtä valloittava kuin aikaisemminkin ja jonkin verran oli pakko pohtia, olisiko hiihtovaellus mahdollista järjestää vapaiden ja lumitilanteen salliessa. Jää nähtäväksi.

Viimeisenä päivänä meillä oli maltillinen 7 kilometrin matka autolle ja paluumatkalle päästiin hyvissä ajoin. Tämä jäikin rakkaan reissuautoni Köpön ja minun viimeiseksi yhteiseksi reissuksi, sillä jouduin sen haikein mielin vaihtamaan hieman tuoreempaan. Toivottavasti uusi reissuauto palvelee yhtä hyvin!

Salamajärven alkutalven vaellus ei varsinaisesti tarjonnut mitään ihmeellisempiä kohokohtia, osittain huonon kelin ja harmauden takia. Ehkä vähän vitsikkäältäkin tuntui, kun aurinko kaivautui esille vajaa 10 minuuttia ennen autolle saapumista ja valaisi hetken päästä Salamajärven aivan uskomattoman kauniisti. Totuutta kunnioittaaksemme tästä ei otettu ainuttakaan kuvaa. Koko reissun ajan kohokohtana toimikin se rauhallisuus ja tilan tunne, kun saimme vaeltaa täysin omassa rauhassa, kohtaamatta oikeastaan ketään. Ja kun vaelluskavereiden kanssa vallitsee sanaton yhteisymmärrys ja huumori, ei oikeastaan enempää voi toivoa. Toivottavasti talven aikana päästään jonnekin reissuun yhdessä.