Pogostan kierros -ristiriitaisuuksien taival

Pogostan kierros on ollut listalla jo pari vuotta. Näinkin pitkän haudutusajan jälkeen reissun kulun saneli aivan uskomattoman mitätön kapistus, laturin piuha. Onnistuin nimittäin matkalla etupenkiltä auton takana sijainneelle rinkalle hävittämään mukana olleen piuhan ja sitä kasvavan kiukun kanssa etsiessä keskittymiskykyni petti pahemman kerran. Ystäväni kyseli ottaako varakeittimen mukaan, johon täysin ajattelemattomasti vastasin, ettei turhaan kanna sitä mukanaan. Maa ilmeisesti nieli piuhan ja lähdimme liikkeelle suureen ääneen hämmästellen, miten tämäkin on retkiaivoilla mahdollista.




Päivä 1, Issonjärven parkkipaikka - Linnalammen laavu ~13km

Ensimmäisenä päivänä pääsimme matkustamisen jälkeen liikkeelle vasta myöhään iltapäivällä. Auton jätimme parkkiin Issonjärven parkkipaikalle ja lähdimme kierrokselle vastapäivään. Keli oli aika lämmin ja pienet nousut saivat meidät huokailemaan, että kesä on jälleen perinteiden mukaan alkanut meidän kevätretken aikaan. Ensimmäisen tauon aikana alkoi hiljalleen satamaan, joka raikasti ilmaa mukavasti. Reitti kulkee länsipuolella Taitajan taivalta pääosin kauniissa harjumaisemissa poiketen välillä pienille hiekkateille. Sodanaikaiset jäljet näkyvät harjulla useissa kohdissa juoksuhautoina ja ampumapaikkoina.


Viimeiset pari kilometriä satoi aika kovaa ja virkistävä vaikutus oli turhankin tehokas. Pikkuisen palelevina saavuimme Linnalammen laavulle Koitajoen rantaan. Paikka oli kaunis ja hiljainen, mutta ikävä kyllä unohtui kuvata. Aivan laavun vieressä on naapuritontille kuuluva rantasauna, jossa kuitenkaan ei näkynyt liikettä. Leirin pystytyksessä oli havaittavissa pientä talven jälkeistä kankeutta, mutta saimme teltan ja riippumaton kuitenkin paikoilleen. Kun vihdoin saapui ruuan vuoro, lähtöhetken keskittymisen herpaantuminen realisoitui -keittimen liitin hajosi ja pulloon jäi pelkät kierteet kiinni. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kyseisen keittimen osalta, joten en osannut ensin tästä huolestua. Pian kuitenkin jouduin toteamaan, etteivät mukana olleet pihdit ja omat näppivoimat riittäneet osan irrottamiseen. Onneksi voimassa ei ollut varoituksia, joten teimme tulet ja päätimme murehtia asiaa aamulla uudestaan.


Päivä 2, Linnalampi - Särkkäjärven autiotupa 27km


Aamulla pohdimme ruokailua ja eri mahdollisuuksia. Keskeyttäminen tässä vaiheessa tuntui tarpeettomalta, taksin voisi tilata melkein missä kohtaa reittiä tahansa. Autoon jätetyn varakeittimen haku olisi vienyt päivän kokonaan, eikä tähän edestakaisin kävelyyn ollut motivaatiota. Katsoimme ennusteet eteenpäin ja koska varoituksia ei ollut luvassa, tulipaikat sanelivat reissun jatkon. Onnekkaasti löysin pikkuruisen liittimen tiivisteen ja arvelimme, että keitintä pystyisi hätätilassa käyttämään painamalla liitintä kaasupulloon. Järjestelimme ruokalistan uusiksi niin, että hauduttamalla valmistuvat ruuat jäivät tätä hetkeä varten. Nämä olisi tiukan paikan tullen olleet mahdollista syödä myös kylmällä vedellä liotettuina. Veden puhdistamiseen emme keitintä tarvinneet, joten juomaveden loppuminen ei ollut uhkana.


Aamuksi oli luvattu sadetta, mutta sen sijaan päivä alkoi kauniina ja lämpimänä. Jatkoimme Taitajan taivalta vielä jokusen kilometrin, kunnes Kallioniemen kohdalta siirryimme Kulkijan polulle. Kulkijan polku on siirtymäreitti Taitajan taipaleen ja Susitaipaleen välillä. Tiesimme jo etukäteen, että se pitää sisällään paljon metsäteitä.


Lounastauko vietettiin Kiieskankaan laavulla. Se on metsästys porukan laavu, jota myös retkeilijät saavat käyttää, kiitos vieraanvaraisuudesta! Laavu sijaitsee aivan metsätien varrella, eikä paikka varsinaisesti ole kovin viehättävä, mutta palvelut ovat kyllä toimivat ja arvostimme niitä kovasti, kun poikkeuksellisesti jouduimme niiden varaan. 



Matka jatkui melko loputtomia metsäteitä pitkin. Käärmeitä nähtiin elävänä ja auton alle jääneenä, joten koiran kulkua piti seurata tarkkaan. Onneksi ojat olivat täynnä sulamisvesiä, päivä oli nimittäin lämmin ja paahtavia hakkuaukeita runsaasti. Nähtävää ei tällä taipaleella kyllä ole juuri minkäänlaista.




Lämmin päivä uuvutti ja olimme suunnitelleet jäävämme Ölkönlammen laavulle yöksi. Autonraatojen vierestä paikan päälle saavuttuamme tulimme kuitenkin toisiin ajatuksiin. Täälläkin palvelut kyllä olivat toimivat ja paikka siisti, mutta yöpymispaikoilta on jo tottunut vaatimaan myös hieman silmää miellyttävää sijaintia, joka ei nyt toteutunut. Lisäksi vedenhaku ryteikön takana olevasta suolammesta olisi ollut sen verran työlästä, että päätimme vaan jatkaa matkaa.

Ehdimme Särkkäjärven autiotuvalle juuri auringon laskiessa ja syöksyimme suoraan järveen.



Riippumattoiluun soveltuvat puut oli täältäkin pääsääntöisesti kaadettu, joten päätimme yöpyä tuvassa. Pientä askartelua vaadittiin saadaksemme ystävälleni patjan, mutta onneksi itselläni on pari solumuovista aina mukana telttaa koiralta suojaamassa. Illalla kuunneltiin vielä ulvomista ja kylän koirien haukkumista ja mietittiin, oliko kyseessä suden ja koirien vuoropuhelu, vai oliko jollain koiralla vain paljon asiaa. Erityismaininnan ansaitsee vieraskirjan melko tuore kirjoitus, jossa vaeltajat kertoivat tilanneensa taksin Kiieskankaan laavulta autiotuvalle todettuaan laavun tunnelmaltaan olemattomaksi. Ymmärrämme täysin, pisteet asenteesta! 


Päivä 3, Särkkäjärven autiotupa - Pohjoisen Pitkäjärven autiotupa ~12km


Päivä ei alkanut kovin lupaavasti, kun olin yön aikana saanut niin pahan päänsäryn, että oksetti. Päivän siirtymä oli onneksi lyhyt ja särkylääke, aamupala ja kahvi auttoivat hieman. Lämpö oli tällekin päivälle noussut hieman  edellisestä. Kaivosta saatiin raikasta vettä mukaan ja lähdimme hakkuuaukean läpi kulkemaan Susitaivalta kohti Pohjoisen Pitkäjärven autiotupaa, joka oli meille ainoa järkevä kohta leiriytyä ilman keitintä.


Reitti oli merkittävästi edellisestä päivää viehättävämpi, rauhallinen ja ilmiselvästi kohtuullisen vähän kuljettu. Haaveena ollut karhun näkeminen ei toteutunut tälläkään kertaa, mutta joitain jälkiä metsien kuninkaasta kuitenkin onnistuimme näkemään. Kuin ihmeen kaupalla rinkka painoi rintarangan lukkiutuneisiin nikamiin juuri oikeasta kohdasta ja päänsärkykin helpottui melko nopeasti liikkeelle lähdön jälkeen.



Lounastaukoa vietimme Kontiovaaran laavulla, joka edellisten tapaan oli ehkä ennemmin metsästysseuran taukopaikka. Toimiva, mutta ei kovin esteettisesti miellyttävä. Laavun läheisyydessä oli lähde, jota hetkisen jouduimme etsimään. Vesitäydennyksiä oli taas tähän vuodenaikaan helppo tehdä lähes koko reitin varrella.


Lounastauon päätteeksi tapasimme kaksi vastakkaiseen suuntaan vaeltavaa kulkijaa. Heilläkään ei ollut mukanaan keittimen pelastavaa työkalua, mutta vaihdoimme reittiä koskien vinkkejä kumpaankin suuntaan.



Tällä pätkällä pääsi parhaiten siihen tunnelmaan, mitä oli reissulta toivonut. Pientä, vähän kuljettua polkua ja erämaan tuntua. Yöksi leiriydyimme Pohjoisen Pitkäjärven autiotuvan pihaan, kerrankin hyvissä ajoin ja nautimme illallisen pitkällä kaavalla koiraa myöten. 



Päivä 4, Pohjoisen Pitkäjärven autiotupa - Petkeljärven retkeilykeskus ~26km


Tiistaille luvattiin hellelukemia ja tämä tieto yhdistettynä pitkiin tiesiirtymiin aiheutti huolta koiran jaksamisesta. Laitoimme kellon soimaan jo aamuviideltä, mutta sateen ropistessa teltan kattoon, käänsin kylkeä puoli seitsemään. Ripeiden aamutoimien jälkeen lähdimme liikkeelle periaatteella, että mennään niin pitkälle kun helteellä jaksetaan.



Reitti kohti Möhköä kulki alkumatkan upeaa harjua Sysmän ja Eteläisen Pitkäjärven välissä. Täälläkin sota-aika oli läsnä hyvin voimakkaasti. Omat isovanhemmat tulivat puheisiin ja muistoihin useamman kerran. Harjun jälkeen poikkesimme reitiltä Öykkösenvaaralle katsomaan entisöityä taistelupaikkaa. Siellä olisi voinut viettää aikaa pidempäänkin, mutta koira alkoi olla niin kuumissaan, että oli aika suunnata seuraavaan sulamisvesi altaaseen jäähtymään.



Pohjoisen Pitkäjärven autiotuvan vieraskirjasta olimme lukeneet, että tässä kohtaa reittiä olisi paljon punkkeja. Mitenkään en tästä huolimatta ollut osannut varautua, mikä punkkipainajainen meitä kohtasi Öykkösenvaaran ja Möhkön välissä. Ystäväni poimi ensin itsensä kyydistä yhden punkin. Pian tämän jälkeen pysähdyimme purolle täyttämään vesivarastoja ja siinä istuskellessamme huomasin, kuinka koirassa kävelee punkkiarmeija. Heti tämän jälkeen löysin punkin numero 1 ryömimästä paitani sisällä. Silmänräpäyksessä olimme keskellä tietä, kaikki vaatteet riisuttuna haromassa punkkeja pois kyydistä. Tätä jatkui Möhköön asti. Kaikki tauot vietettiin helteessä, keskellä tietä istuen ja punkkeja pois nyppien. En ole koskaan ollut punkkikammoinen, mutta tämä 10 kilometrin painajaistaival sai minut toivomaan metsän polttamista ja asfaltti kenttää. Punkkeja nypittiin tällä matkalla kymmeniä itsestämme ja koirasta. Muutamat vaativat jo pihtejäkin. En tiedä miten selviän, jos tästä tulee arkipäivää.



Taukoa vietimme keskellä Möhkön kylää, toivoen punkkien pysymistä metsässä. Möhkössä olisi ollut myös laavu ruuan laittoon, mutta tyydyimme keittämään pannullisen vettä sormet valkoisena kaasupullon liittimenä toimien. Onnistui, mikä ylitti odotukset iloisesti. Tauon aikana listittiin vielä runsaasti punkkeja.

Matkalta Möhköstä Oinassalmelle Rajan polkua pitkin ei ole mitään sanottavaa. Selvisimme helteestä hengissä, koira saatiin ojiin viilenemään ja matka eteni, hitaasti mutta varmasti. Tauot vietettiin keskellä tietä. Oinassalmelle pääsy tuntui, kun olisi saapunut paratiisiin.



Oinassalmelta eteenpäin polku kulki kauniissa harjumaisemissa Petkeljärven rannan tuntumassa kohti Petkeljärven kansallispuistoa. Maisema ja tunnelma oli viimein sellainen, jossa sielu lepäsi. Olimme ajatelleet raahustaa Keltasilmän laavulle saakka yöpymään, mutta tulimme kansallispuistoon saavuttuamme siihen tulokseen, että kauneimmat maisemat menisivät hukkaan hämärässä ja väsyneenä.




Soitimme tässä kohtaa jo kiinni menneeseen Petkeljärven retkeilykeskukseen ja erittäin ystävällinen henkilökunta auttoi leiriytymisen kanssa puhelimitse. En ole mikään leirintäalueiden ystävä, mutta Petkeljärven alue oli viihtyisä ja tähän aikaan vuodesta hyvin rauhallinen. Paikalle lämpimät suosittelut, toimii erinomaisesti reitin varrella huoltopisteenä.

Ratkaisu osoittautui oikein onnistuneeksi senkin takia, että juuri majoitteet pystytettyämme ukkosrintama saapui paikalle ja oli paljon miellyttävämpää seurata sitä retkikeittiön terassilta, kuin polun varrelta.

Unta ei tarvinnut tänä iltana houkutella, vaikka ukkosrintamat vielä kauempana itsestään ilmoittelivat.


Päivä 5, Petkeljärven retkeilykeskus - Issonjärven parkkipaikka ~13km

Retkeilykeskuksen henkilökunta varoitteli jo edellisenä päivänä, että helle nousee tämän päivän aikana yli 30 asteen lukemiin. Noihin lukemiin en enää uskaltanut koko päiväksi ottaa koiraa kulkemaan, vaan kysyimme luvan jättää rinkat säilytykseen retkeilykeskukseen ja lähteä autolle kevennetyin varustein. Tämä oli loistava ajatus, sillä matka ei pelkästään sujunut nopeammin ja kevyemmin, vaan jaksoimme myös nauttia reissun kauneimmista maisemista paremmin.



Tässä kohtaa kierrosta olimme jälleen Taitajan taipaleella. Matkalle osui kaksi kaunista laavua, Keltasilmä ja Tetrijärvi, jossa vietimme vähän pidemmän tauon, niin koira ehti lepäillä varjossa rauhassa. Laavulla olisi kyllä voinut viettää hellepäivää kauemminkin.



Loppumatka laavulta parkkipaikalle sujui hikisissä merkeissä, sillä tällekin pätkälle osui jokunen hakkuulue. Ilman rinkkoja aikaa ei kuitenkaan kovin kauan mennyt ja pian olimme viileässä autossa matkalla retkeilykeskukseen jäätelölle.


Paluumatkalla pohdittua:


Harvoin, jos koskaan on reissusta jäänyt näin ristiriitaisia tunnelmia. Haasteita oli matkassa oman virheen, epäonnen ja täysin ennalta-arvaamattomien lämpötilojen takia melko paljon. En missään tapauksessa olisi esimerkiksi ottanut koiraa mukaan, jos helteistä olisi ollut tietoa ennakkoon. Haasteisiin auttaa kokemus ja huumorintaju. Ainoastaan punkkien hyökätessä tuli hetkeksi olo, että nyt taksiin ja pohjoisnavalle, kiitos!


Reitistä itsestään jäi todella kahtiajakoiset tunnelmat. Taitajan taival oli todella kaunista reittiä, mutta sielläkin oli tehty avohakkuita. Susitaipaleelta metsää oli kaadettu enemmänkin. Edes Särkkäjärven autiotuvan pihapiiri ei ollut hakkuilta säästynyt. Kulkijan polkua ja Rajan polkua ei mielestäni voi edes laskea vaellusreiteiksi, vaan ovat silkkaa siirtymää reitiltä toiselle. Toisaalta kauniit paikat olivat todella upeita ja sotahistoria toi reitille oman mausteensa. 


On aivan selvää, että pidemmille vaelluksille kuuluu myös niitä vähemmän upeita paikkoja, mutta Pogostan kierros tarjoili lähes kolmanneksen matkasta kävelyä hakkuuaukeiden keskellä, joka vaan yksinkertaisesti on liikaa. Siirtymät metsäteitä pitkin ovat reitillä ihan ok, mutta jos siihen jatkuvasti yhdistyy täysin hajalle revittyä metsää tai kuolemaisillaan olevaa suota, ei oikein käy järkeen, miksi olen matkustanut paikan päälle. Pikkuisen epäselväksi jäi, esitelläänkö reitillä Pohjois-Karjalan upeaa luontoa, vai sitä, miten upeaa luonto on joskus ollut.




Reitti toimii mielestäni malliesimerkkinä siitä, kuinka tärkeää olisi suojella luontoa virkistuskäytössä olevien reittien varrella. Reittiä on kehuttu rauhalliseksi ja sitä se todella oli, mutta syykin tälle on jälkikäteen aivan ilmiselvä. Kukaan ei kanna rinkkaa kantamisen ilosta, vaan luontomatkaaja haluaa nauttia luonnosta. Ikävä kyllä menetettyjä metsiä ei ole omana elinaikana enää mahdollista nähdä kasvaneena tämän reitin varrella, joten kokemus jäänee ainutkertaiseksi.


Taitajan taipaleen voisin ajatella kulkevani uudelleen joskus, ehkä jopa edestakaisin. Toivottavasti tämän kanssa ei ole kiirettä, vaan luonto säästyisi reitin varrella. Pohjois-Karjalan melontaretkeä tuli myös matkan varrella hahmoteltua, joten ehkäpä seuraavan kerran näitä seutuja ihaillaankin vesiltä.


Kiitos Elämäntapa Haahuilijalle ensiluokkaisesta reissuseurasta ja anteeksi, ettei reissulla ollut tällä kertaa haahuilun mahdollisuuksia!

Ai niin, se piuha löytyi tätä kirjoittaessa autosta kätkeytyneenä. Älkää edes kysykö, vastaus on retkiaivo.



Kommentit

  1. Joo, ei tuota Särkkäjärven autiotuvan ympäristöä ole parturoitu. 2018 tuolla myrsky kaatoi alueen lähes paljaaksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit